18.10.2014

Kevät alkaa syksyllä


Luonto kuolee hiljaa
oksilta valuu verta ja kultaa
Maassa sade liuottaa veren
etanat ja sienet nuolevat kullan
Elämä varastoi itsensä multaan

Seison nuuhkimassa tätä muutosta
potkimassa kahisevia lehtiä
Tulee tarve pysähtyä, en ehdi:
kesän lämpö virtaa suonissa
päästä kuplii keltaisia ajatuksia

Tuuli piiskaa puita kunnes
nekin ovat pelkkiä piiskoja
Aurinko ei jaksa paistaa
vaan häviää horisontin taa
pilveen, vain kuura valkaisee maan

Elän eri tahdissa puiden kanssa
olen jäärä joka ei irrota otettaan
se puuhun rusehtuva tammenlehti
Olisiko aika antautua tuulelle
maata martaana maata vasten

Aika on kasvaa ja aika kukoistaa
aika on pelkistyä ja aika levätä
Olen unohtanut suuren kiertokulun
halunnut kaiken, saanut tasapaksuuden
Riisu turha, elämäsi kevään voi aloittaa nyt


13 kommenttia:

  1. Koskettava. Erityisesti pidin lopusta.

    VastaaPoista
  2. Elämän kiertokulku. Ei siis syksyllä kannata masentua, vaan odottaa uutta alkua.

    VastaaPoista
  3. Huikaisevan hino loppu runossa. Kuvastakin pidin todella paljon.

    VastaaPoista
  4. äh, piti kirjoittaa hieno eikä hino

    VastaaPoista
  5. Turhan riisuminen, syksykin tuntuu silloin keväältä. Upeita sanoja, kauniita lauseita, silti elämän arkitodellisuutta juuri sellainenaan. Pidin lukemastani ja kuvastasi.

    VastaaPoista
  6. Niinpä vaan. Joskus pitää kiinni entisestä kaikin voimin, vaikka olisi aika jo irrottaa. Jo ennen sitä lopullista irrottamista.

    VastaaPoista
  7. Kuvakin hieno mutta jäi sanallisen kuvuksen varjoon.

    VastaaPoista