Kaukaisella
rannalla välkkyy
kuolleen
äitini koti
sinne
ei veneellä pääse
liekö enää
pelkkä muistikuva.
Viime
viikolla jätimme
oman
talomme kalliosaarella
mitä
muuta ihminen voi tehdä
jos
kyllästyy neljään tuuleen?
Työnsimme
veneen vesille
taskuihin
leipää ja rohkeutta
suuntasimme
kohti kaukaista rantaa
kohti
laskevan auringon leikkikenttää.
Merivirrat
ja tuuli, erilainen
kuin
saarella tyhjänä pyörivä,
ottivat
suuntansa ja huusimme
toiveemme
turhaan ilmaan.
Eilen
vakaa tuuli seisahtui ja
laskeutui
tämä tiheä sumu
kaiken
kasteleva ja kun tuuli lepää
herää levoton
sisin kyselemään.
Miksi
lähdimme ja minne
olemme
menossa, mistä kotoisin?
Meri
ei vastaa, ei tuulikaan
vain lisää
sumua tiivistyy kysyville kasvoille.
Yöllä
herään aaltojen loiskeeseen
kuun
kylmään silmään sumun takana
ja taivaalta
kuuluviin vihellyksiin
kun mustalinnut
kiitävät kohti tundraa.
Kaukaista
rantaa ei nyt ole
on
vain sumusta hälvenevä horisontti
heräävä
tuuli, mustalinnut taivaalla
sinä
ja minä tässä veneessä.
Asetun
viereesi valvomaan
suutelen
unelle antautuneita silmiäsi
ja äkkiä
kaukainen ranta avautuu
sinun heräävien
huuliesi takaa.
Merellä
tuuli haukottelee ja huokaa
ja taivaalla
ja rinnassani soivat
laulavat
ja puhaltavat ja viheltävät
laivat
ja hylkeet ja mustalinnut
niiden
kiihkeän kaunis ja läpitunkeva
pauhaavien
ja kuiskivien äänien katto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti