Maailman huonoin ja kliseisin runo

Oon viikonloppu-Janne minä vainen.

Ma ootan sua, kokonainen, mut aikuinen nainen.

Äs Oo Äs!!! Äs Oo Äs!!! ÄSS OOO ÄSS!!!

Oi, sa oothan kohta mun vierelläin täss.

Ma avajan jo valmihiksi sulle veräjän.

Sua ruudun takaa vartoon ja himosta jo väräjän.

Ja sit sä tuut ja siin sä oot ja kohta meet.

Mut et viel, onhan nytten lauantaiehtoo, JEE-JEE-JEET!!!

Laitan radion soimaan ja kuiskin kuumin huulin sulle:

”Tahdon olla sulle hellä, tahdotko sakin mulle?”

Mut sä sanot, et sust on tullu urheilununna.

Luostariin liityit ja Turun Toverit on elämääs tullunna.

Lämmitän kiukaan, mut en saa enää selkääs pestä.

Keitän meille kahvit, mut kuumat suudelmani estät.

Yöl kun kuu on täys ma viel kerran yritän syliis kampee.

Mut et enää huoli mua vierees, sun omaa Jannee.

Ja kun sä lähdet, musta tulee munkki ilman rinkilää sokerista.

Kun sulle vilkutan, olen enää sukkula ilman Veenusta.