Kun
sinä synnyt
vaskoolisi
on tyhjä.
Joka
päivä siihen lisätään
hiekkaa,
soraa, kiviä.
Kun se
on täyttynyt
sinä
ihastut veteen
ja
alkaa heiluva huuhtelu
ees
taas ees taas.
Vaskoolisi
tyhjenee mudasta
aina
pohjaan saakka, jää
vain
muutama kultainen hippu.
Ja
katso, pilvet ryömivät jo esiin.
Kun myrsky
lopulta puhkeaa
ja
taivas ja maa kohtaavat
ei
jäljelle jää enää mitään.
Vain
yön syli, syvä hiljaisuus.
Vaskoolisi
hautautuu maahan.
Hiekalla
harhailee kulkijoita.
Yksi
on valpas ja hereillä
kumartuu
ja poimii soran seasta
säihkyviä
kultaisia hippuja.
Hei! Runosi on kaunis ja kuvasto toimii hyvin, suorastaan vie mukanaan. Jäin kuitenkin miettimään ajatusta tyhjästä vaskoolista. Ajattelisin, että moni vanhempi näkee vastasyntyneessä kultahippuja, ellei jopa kultakimpaletta. Toisaalta kyllä lapsi on siloinen ja paljas niin kuin tyhjä, puhdas vaskooli. Jännä juttu, omakin ajattelu muuttuu jo pelkästään kommenttia kirjoittaessa. Ehkä se onkin vaskoolin käyttötarkoitus, vaskoolin olemassaolo herättää ajatuksen kullan löytämisestä. Jännä runo, aion lukea tämän toistekin. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos kommenteistasi Joan Owl! En ota kantaa, tyhjä vai kultahippuja. Tällainen runo vain nousi ja kirjoitin sen näkyville.
Poista