Laiva

Astun puiselle kannelle ja sinä levität purjeesi

viet minut tanssimaan keskelle hylkeiden laulua

vaikka olen pelkkä kuivan maan kiertäjä.

Näytät kirjokertun, karikukon ja kultarinnan

opetat verikurjenpolven ja käärmeenpistoyrtin.

Föglön kaljaasireitillä kivi kolhaisee pohjaasi

lepuutat haavasi umpeen Mörskärin rannalla.

Kuinka ne kovat kiviset paadet kumisevatkaan

kuinka me noviisit antaudumme meren kutsulle

ja sulaudumme paahteisen päivän näkyihin.

Källskärillä osoitat kuinka karuus kohtaa jumaluuden.

Hermes sinkauttaa viestinsä maailmasta manalaan

suojelee runoilijat, paimenet ja varkaat töissään.

Alaston patsas, miksi piilottelet puutarhassa

kun saaren kivikot ja kalliot kylpevät auringossa?

Kannellasi opettelen apinannyrkkiä ja paalusolmua.

Laivakokki, tuo lisää saariston leipää ja hylkeenlihaa!

Yöllä vedän peitoksi tuikkivan tähtitaivaan.

Aamulla meren sumu kietoo seittinsä minuun

ja kylmät kampelat sätkivät alhaalla verkossa.

Tuuli viriää ja pullistaa valkoiset purjeet.

Keulassa nousen ja lasken kulkusi tahtiin

ja kun näemme kalkkaita kymmenin tuhansin

kiipeän mastoosi ja näen horisontin pyöreyden.

Kuinka kaunis on vesilintujen keinuva kudelma.

Laiva, sinä annat minun sulautua elämäsi rytmiin

kokea natinaa, suhinaa, puun kosketuksen veteen.

Laiva, niin kuin meri heiluttaa sinua näillä selillä

mastosi heiluttaa minua tässä kiitävässä hetkessä
ja tuuli puhaltaa meihin kiimaisen vauhdin ja hengen.