Istun sisällä kuutiossa
iikahdeksan.
Kehoni taittuu
tuolin suoriin kulmiin.
Kodissani kaikki on
kovin kulmikasta.
Kirjoitan
tikkukirjaimia aaneloselle.
Ilta valuu peitoksi
kaupungin ylle
ja seison mäellä
pitkänä kuin varjo.
Horisontista nousee
taivaalle valoa.
Kultainen kuu,
tahdon ottaa sinut syliini.
Kuu, kosketa minua
pyöreydelläsi
ja anna loisteesi
löytää sydämeni kammiot.
Upea!
VastaaPoistaHieno kuva ja runo
VastaaPoistaKiitokset kommenteistanne, Irkkunen ja Päivi!
VastaaPoistaJoo aivan ihana postaus ! Napakymppi !
VastaaPoistaKiitos Nukke!
PoistaSiisti sommitelma kuvassa.
VastaaPoistaJoskus elämä on kulmikasta eikä ihme, jos alkaa kaivata siihen pyöreyttä. Runossa hienoa symboliikkaa.
VastaaPoistaLoistava
VastaaPoistaPyöreys elämässä on tavoiteltavaa, kunhan ei anna sen mennä liian pitkälle kehon suhteen :o) Kiitoksia kommenteistanne PhotoGO, Saara ja Pmummo!
VastaaPoistaHieno, Hyvä Ari. Pidin erityisesti tuosta alun Scifimäisestä tunnelmasta
VastaaPoistaHei Runoilija,
VastaaPoistalaitoin sinulle haasteen blogissani =)
Kiitos Birgitta. Niin kiinnostava haaste, että on pakko vastata.
Poista